torstai 29. syyskuuta 2011

Sataa,sataa

Sataa,sataa aina vaan sataa. Tiistaina kun veimme hirvenlihaa palvaamoon Raahessa oli kamala myrsky.

Piti miettiä minkä kaupan oven lähelle voi jättää auton,ettei kastu läpimäräksi. Pihatyöt odottavat ja puo

lukatkin metsässä ihmettelevät kun ei marjastajia näy.

Sateisena päivänä voi aina leipoa. Vaikka helpon omenakakun.




                                         Omenapiirakan ohje

                4 munaa ja 3 dl sokeria vaahdotetaan.4,5 dl jauhoja lisätään 2 tl leivinjauhoja.  
                Edelliset sekoitetaan keskenään ja mukaan lisätään 1 dl öljyä ja 2,5 dl maitoa.  Päälle
                omenaviipaleita,kanelia ja sokeria tai marjoja. Paistetaan 225 asteessa.


Kaikihan tiedämme ettei Itellalla mene kovin hyvin. Lähetämme liian vähän tavallista postia.

No,minä tein eilen parhaani.Lähetin kaksi kirjettä ja paketin, sekä hain postista yhden tosi ison

lähetyksen.

Toivotaan että huomenna paistaa aurinko!!!

1 kommentti:

  1. Mitä? Tänne ei ole tullut pakettia, onko myöhässä? Ei vaiteskaan tässä maanantain harmaudessa elellään täällä periferiassa. On nähty kirkot ja linnat viikonloppuna ja nyt sitten pienen lätäkön laidalla kirjoittelen, onneksi sisällä. Ihan mukavaa juttua luin jälleen. Eli jatka vain ja kivoja kuvia.t. Maritta

    VastaaPoista